Kuvan tulkitseminen ei ole varsinaisesti kovin vaikeaa ja teemme sitä normaalitilanteessa intuitiivisesti, mikä painottaa tulkinnan emotionaalista ulottuvuutta. Intuitiivinen ajattelu on lähempänä tunnetta kuin järkeilyä ja tapahtuu käytännössä silmänräpäyksessä. Siksi kuvan viehätysvoimaan liittyvät ominaisuudet ohjaavat sekä kuvan tekijän, käyttäjän että yleisön valintoja voimakkaasti.
Kuvan tulkinta ja käyttö on suhteellisen helppoa vielä silloin, kun puhutaan yksinkertaisesta esittävästä kuvasta, joka rajautuu suorakaiteen sisään. Toki sekin voi olla kokemattomalle vaikeaa.
Kun puhutaan sarjallisesta merkitsemisestä, kuten brändistä, kulttuurisista tunnusmerkeistä tai tyylisuunnista, siirrytään aivan toiselle tasolle. Kyse on edelleen visuaalisista viesteistä. Myös ne tavoittavat nopeasti intuitiivisen havainnon tasot ja välittävät meille informaatiota, joka ei suinkaan aina sanallistu tai muutu tietoiseksi ja tunnistetuksi.
Miten tätä ohikiitävää hetkeä voi ylipäätään kuvitella hallitsevansa? Kaiken lisäksi tarkastelemme kuvaa aina omista lähtökohdistamme. Meillä jokaisella on valtava määrä informaatiota varastoituneena aivoihimme, joka on alkanut kasautua varhaisesta lapsuudesta saakka. Viestinnän ammattilaisen odotetaan kykenevän käyttämään tätä pääomaa älykkäästi ja luovasti. Miten tämä prosessi voidaan johdattaa tietoisemmaksi?
Kuvan tutkimus
Jotta voisimme ottaa askeleita parempaan visuaalisen viestinnän hallintaan, meidän tulisi hakea vastaukset muutamiin kysymyksiin: Mikä oikeastaan on kuva ja miten se meihin vaikuttaa? Miten kuvia luetaan ja miksi kuvanlukutaito on niin tavattoman tärkeää?
Visuaalinen kulttuuri on aina vain ajankohtaisempi ja merkittävämpi inhimillisen käyttäytymisen selittäjä ja ohjaaja. Katseen voima on järisyttävä eikä se ole jäänyt huomaamatta vallankäyttäjiltä, markkinoinnin ammattilaisilta saati huijareilta tai trollaajilta. Jotta meitä ei vietäisi kuin pässiä narussa, kuvallisen viestinnän ymmärtäminen tulisi nostaa kansalaistaidoksi.
Informaatioteknologian huikea levittäytyminen arkeemme näkyy monin tavoin. Älypuhelinten kamerat ovat jo uskomattoman laadukkaita. Niillä voi tehdä sekä still-kuvaa että videoita, ilmaisilla tai erittäin edullisilla applikaatioilla kuvien muokkaaminen on mullistanut henkilökuvauksen ja sosiaalisen median kanavilla on valtava määrä selfietä, jota on tuunattu raskaalla kädellä. Ja tämä on vain yksi esimerkki.
Kuvan totuusarvo on samalla romahtanut. Meitä harhautetaan niin sumeilemattomasti ja tarkoitushakuisesti, että valokuvan käsite on jo aivan hämärä. Aidosti dokumentoivan valokuvan idioottivarma tunnistaminen ei ole enää tavallisen kuolevaisen ulottuvilla.
Kuvan tulkintaa ja tutkimusta vaivaa toisaalta aiheen teoreettisuus. Kuvasta voidaan kaivaa esiin niin paljon sisältöä ja merkityksiä, että tulkinnan työkalujen arkikäyttö on helpsti työlästä.
Se ei ole kuitenkaan mahdotonta ja pienellä harjoittelulla alamme nopeasti hahmottamaan, mihin kysymyksiin on järkevää hakea vastauksia. Sen vuoksi pyrin ymmärrettävyyteen ja pelkistän, vaikka se vaikeaa onkin.
Mitä kuvan lukeminen on?
Ensi kuulemalta kuvan lukeminen ei tunnu samalla tavalla mahdolliselta kuin kirjoitetun virkkeen lukeminen. Kuvassa asiat ovat satunnaisessa järjestyksessä, sisältö voi tarkoittaa mitä tahansa, kuva ei ala mistään eikä lopu mihinkään eikä lukemisella ole suuntaa.
Kuvaa luetaan kulttuuristen kerrostumien läpi, koska muutoin meillä ei olisi mitään keinoa tunnistaa kuvaa. Piippua muistuttava hahmo kuvan oikeassa reunassa luetaan piipuksi vain siksi, että jokseenkin saman tyyppistä hahmoa on toistettu tarpeeksi monta kertaa erilaisissa esityksissä.
Ennen kuin tunnistaminen voi tapahtua, tarvitaan tietoa, joka on kasautunut korviemme väliin vuosien aikana. Kuvaan on koottu otsikoita, jotka edustavat kulttuurisia kerrostumia ja modaliteetteja, olemisen tapaa, jolla kuva kommunikoi. Otsikot antavat viitteen niistä työkaluista, joiden avulla kuvan ja sen välittämän informaation välistä suhdetta yritetään ymmärtää.
Yhtä ymmärrettävästi kuin yllä oleva joukko viivoja on piippu, tämä alla oleva hahmo on lintu. Ymmärryksestä on syntynyt tulkinta. Viivojen joukolle on syntynyt katsojan päässä merkitys.
Kun kuvalla on merkitys, sillä alkaa olla katsojan päässä myös kaikenlaisia ominaisuuksia. Näitä ominaisuuksia voi lähteä selvittelemään kysymysten avulla, joita erilaiset kuvan tutkimuksen linjat ovat esittäneet. Ilman näitä kysymyksiä kuvan merkityksiä on vaikea syvällisesti ymmärtää.
Kuvaa on tutkittu useista lähtökohdista ja monella tutkimusasenteella. Yleisesti ottaen kaikki ovat tavalla tai toisella hyödyllisiä, vaikka osa onkin hyvin vaativia ja edellyttävät valtavaa määrää taustatietoa.
Jos tämä piirros esittää mielestäsi lintua, olet tehnyt ympäriöivän maailman kanssa suuren joukon sopimuksia, hyväksynyt kulttuurisia koodeja, semanttisia prototyyppejä, antanut piirtäjälle vapaat kädet ja silti, kyllä se lintua esittää. Sen vuoksi on perusteltua väittää, että kuvallakin on kieli, koska kielikin on vain löyhä sopimus, ei mitään kovin täsmällistä.
Analyysi
Analyysilla tarkoitetaan kuvan pikkutarkkaa havainnointia, kokonaisuuden pilkkomista osiin ja sitä kautta johonkin tulkintaan päätymistä. Sen avulla on mahdollista löytää kuvasta myös sellaisia merkityksiä, jotka jäävät aluksi huomaamatta.
Kuvan tulkintaan vaikuttavat kolme pääseikkaa: 1. katsoja, 2. tekijä ja 3. itse teos. Tulkinnan kannalta käyttökelpoisinta on tarkastella kuvaa mahdollisimman monelta kannalta.
Tällä pääset jo pitkälle:
- Mitä kuva esittää?
- Millä tekniikalla se on tehty?
- Millainen on ensivaikutelma?
- Onko kuva tehty huolellisesti vai sisältääkö se sattumanvaraista sisältöä?
- Millainen on kuvan rakenne?
- Miten kuva-ala on käytetty, mihin suuntaan liike etenee?
- Missä on kuvan tärkein sisältö?
- Miten katseesi ohjautuu?
- Millainen on kuvan värimaailma?
- Mikä on mielestäsi kuvan sanoma tai tavoite?
- Millaisia mielleyhtymiä sinulle tulee kuvasta?
- Onko kuvalla pää- ja sivumerkityksiä?
Kuvan syntaksi
Kuvan syntaksin tarkastelun kohteena on kuvan rakenne ja sitä säätelevät elementit. Alkujaan sana tarkoittaa oppia lauseen muodostamisesta, joten loogisesti kuvan syntaksi tarkoittaa kuvan visuaalisen muotoutumisen lainalaisuuksia.
Syntaksin osat:
- Sommittelu
- Piste
- Viiva
- Pinta ja kuvarajaus
- Muoto
- Volyymi eli tilamassa
- Liike ja suunta
- Rytmi
- Geometria
- Valo, varjo ja väri
(Eeva-Maria Hakola, 2002)
Syntaksin avulla voi jäsentää ja ymmärtää kuvan visuaalisten tekijöiden tasoa eli sommittelua, kuvan rakennuselementtejä sekä niihin vaikuttavia visuaalisia voimia tilan ja massan suhteen rajatulla kuva-alueella.
Visuaalista informaatiota pitää pystyä tulkitsemaan monin tavoin eikä kaikki tulkinta automaattisesti edellytä perusteellista kuvan syntaksin tarkastelua. Varsinkaan, kun kaikki kuvat eivät ole suorakaiteen sisällä tai kun ”kuva” syntyy sarjasta monipuolisia merkityksenantoja, kuten brändi.
Visuaalinen lukutaito on yhdistelmä kyvystä tulkita sekä kuvan sisältämä syntaksi että semantiikka. Syntaksilla tarkoitetaan kuvan niitä rakenteellisia ominaisuuksia, jotka ovat välittömästi tulkittavissa kuvasta. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerksi kuvan rajaus, asettelu, värit, valaistus ja kuvassa esiintyvät objektit tai hahmot. Semanttisilla ominaisuuksilla puolestaan tarkoitetaan niitä kuvan ominaisuuksia, jotka ovat ymmärrettävissä vasta pidemmälle viedyn tarkastelun ja analysoinnin tuloksena. Tällaisia ominaisuuksia ovat tyypillisesti kuvan kulttuurisidonnaiset merkitykset, kuten symboliikka, pää- ja sivumerkitykset, intertekstuaalisuus tai kontekstit.
Kuvan tulkinta on siis prosessi, jossa tulkitsija yhdistää konkreettisesti näkemänsä visuaalisen sisällön (denotaatio, päämerkitys) sen aiheuttamiin kulttuurisidonnaisiin merkityksiin (konnotaatio, sivumerkitys). Tämän vuoksi saman kuvan tulkinta voi olla täysin erilainen riippuen tulkitsijasta. Kuvassa ei ole kyse vain sen sisällöstä, vaan myös kuvan sisällön ja katsojan välisestä suhteesta.
Kuvien sommitteluun liittyy paljon tekijöitä, jotka vaikuttavat kuvan tulkintaan. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi kuvan rajaus, tarkennus, geometriset muodot, syvyys ja perspektiivi, jotka ohjaavat katseen kiinnittymistä, kulkua ja korostavat tai häivyttävät tiettyjä kohtia kuvissa. Esimerkiksi lintuperspektiivistä esitetty kohde kuvasta korostuu täysin eri tavalla kuin sammakkoperspektiivistä esitetty, ja esimerkiksi valtaan liittyvät tulkinnat voivat vaihdella vain perspektiivin vuoksi.
Kuvan rajaus on yksi kuvan lukemisen kannalta oleellisimmista tekijöistä. On yhtä oleellista ymmärtää, että kuvasta on rajattu jotakin pois, kuin on ymmärtää siihen rajattu sisältö. Mistä tahansa hetkestä on mahdollisuus luoda useita merkitykseltään erilaisia variaatioita rajaamalla, ja tämän ymmärtäminen erityisesti esimerkiksi lehtikuvia lukiessa on tärkeää kuvalukutaitoa.