Havaintoja visuaalisuudesta, osa 1

PowerPoint, Teams ja uusi normaali

Etätyön lisääntyminen on heittänyt meidät uudenlaisen kokoustekniikan jääveteen. Muistan hyvin ajan, jolloin kokoustekniikalla tarkoitettiin lähinnä järjestäytymistä, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteamista tai esityslistan hyväksymistä. Nyt se on kameran asettelua, ruudun jakamista ja turhautumista temppuilevien ohjelmien kanssa.

Mutta ei se siihen lopu. Lisäksi pitäisi osata tehdä niitä presentaatioita. Usein ihan itse ja käyttää niitä esimerkiksi myyntityössä tai yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Moniko meistä on saanut graafikon koulutuksen tai perehtynyt visuaalisen kerronnan lainalaisuuksiin?

PowerPoint dominoi presentaatio-ohjelmien segmenttiä, vaikka se on tarjolla olevista vaihtoehdoista vaativin käyttää. Esiasetuksiin puuttuminen on lähes mahdotonta ja käyttöliittymässä on epäloogisia piirteitä, jotka ovat peräisin ohjelman ensimmäisistä versioista.

Hyvä esitys vaatii taitoa

Tarinallistaminen, katseen ohjaus, dramaturgia, jäsentäminen, ilmaisun selkeys, esitysgrafiikka, typografia, pinnan jakaminen, puhumattakaan yleisistä ohjeista ja vaatimuksista, kuten graafisen ohjeiston soveltaminen tai esteettiset vaatimukset. Kaikki ne ovat kuitenkin osa hyvän presentaation palettia. Paine osaamiseen kasvaa, mitä merkityksellisemmästä esityksestä on kyse. Myyntityössä PowerPointin käyttö on yhä yleisempää, mutta edelleenkään niiden visualisointiin ei käytetä riittävästi ammattiapua.

Mikä on tärkeintä

Viesti pitää saada menemään perille. Tämä on tärkein tavoite. Mikä vie sitä eteenpäin ja mikä haittaa? Tavallinen ongelma on visuaalisen kerronnan harhailu jossain muualla kuin itse aiheessa. Jos emme esimerkiksi uskalla kertoa visuaalisesti ikäviä tai raskaita asioita, olemme vaikeuksissa. Jos tehokkasta kuvasta luetaan epäolennaisia piirteitä, kuten henkilön tai ympäristön vähäinen epäsiisteys, unohdetaan se, että meistä lähes jokainen on joskus loikkinut riemuissaan kuralammikossa.

Jos olemme epävarmoja kuvamme välittämistä merkityksistä, muuttuu visuaalinen ilmaisu toisinaan merkityksettömäksi tai alistuu pelkäksi koristeeksi – ihan vain varovaisuussyistä.

Kuvia voi lukea

Kuvan tulkinta onkin merkittävä osaaminen ja viestinnän työkalu. Tehokkaat visuaaliset metaforat, rikkaat paradigmat ja älykkäät viittaukset auttavat ulos kuluneiden kuvastojen suosta. Kuvan tulkinnan metodeja on selvitykseni mukaan hieman yli kaksikymmentä, joista erityisen hyödyllisiä on hieman yli puolet.

Viestinnän ammattilaisina meidän tulisi olla perillä siitä, mitä kuvallamme lausumme. Uskallan väittää, ettei meillä ole edes alan oppilaitoksissa sellaista opintolinjaa, jossa visuaalisen kerronnan tutkimusmetodeja koulutettaisiin asiantuntevasti. Olen itse käynyt kouluttamassa kuvien tulkintaa ja sen teoreettiseen viitekehykseen perustuvaa sarjallista merkityksenantoa.

Visuaalisen kerronnan tulkinnalle on tieteellinen tausta, joka on ymmärrettävää ja loogista. Se pitää vain opiskella. Meillä on paljon kuvaan analyyttisesti suhtautuvia ja niitä virtuoosimaisesti lukevia ihmisiä, joiden kyky perustuu kokemukseen, intuitioon, älyyn ja kykyyn sanallistaa havaintojaan. Tällaiset ihmiset ovat esimerkiksi markkinointiviestinnän yritysten kivijalkoja, kokeneita osaajia, jotka ovat voineet ammatissaan kehittää näitä taitoja.